torstai 5. tammikuuta 2017

Ihana lounassalaatti lohesta



Tämä ei ole mikään ”hävikistä herkuksi” –päivitys, eikä ”miten hävitän loppiaisena viimeisetkin joulupöydästä jääneet lohet”. Ei. Ostin palasen lohta ihan tätä ruokaa varten, vaikka suurin osa muista aineksista olikin valmiina jääkaapissa. Myös se yksi aines, jolla sitten lopulta unohdin viimeistellä annokset. Uudenvuoden hummerista oli nimittäin jäänyt rucolaöljyä, joka olisi sopinut vallan mainiosti tähän(kin) mausteeksi. Mutta kun aloin tiskata lautasia, huomasin rucolaöljypullon olevan edelleen pöydällä ja korkki kiinni. No, oli tämä hyvää ilmankin, mutta olisi voinut olla vielä parempaa sen kanssa…


Pasta-lohi-avokadosalaatti
(kahdelle)

80-100 g (kuivapaino) pastaa
pikkutilkka ruokaöljyä
150 g lohta tai kirjolohta
pieni nokare voita
1 kypsä avokado
1 kovaksikeitetty kananmuna
1 kevätsipuli
1 sitruuna
tilliä
suolaa ja valkopippuria

Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä melkein kypsäksi, valuta ja jäähdytä pasta ja kaada joukkoon pikkutilkka ruokaöljyä. Leikkaa lohi suupaloiksi ja kypsennä palat paistinpannulla nokareessa voita. Mausta suolalla, valkopippurilla sekä tillisilpulla. Kuori avokado, poista kivi ja leikkaa sisus pieniksi paloiksi. Purista avokadon päälle hiukan sitruunamehua ettei vihreys muutu ruskeaksi. Kuori ja pilko kovaksikeitetty kananmuna. Leikkaa kevätsipuli ohuiksi viipaleiksi. Sekoita aineksista kaksi annossalaattia ja viimeistele raastetulla sitruunankuorella sekä tillillä.


Ei kommentteja: