torstai 10. huhtikuuta 2014

Hullun hevosen pihvi ja maailman helpoin pippuri-kermakastike



"Hulluilta päiviltä" on taas kannettu kotiin selkä vääränä tarjousruokaa, hevosenfileetä, kania ja paljon muita edullisia ostoksia. Lihaa ei näin olekaan ihan heti tarpeen ostaa (paitsi loppuviikolla ehkä vielä karitsanpotkia ja ankanrintoja). Murea ja maukas hevosenfilee on meillä kuulunut vakio-ostoksiin siitä lähtien kun sellaisia alettiin myydä "hullujen päivien" tarjouksena. Lähes parikiloinen filee on parhaimmillaan grillattuna kokonaisena tai pihveinä paistettuna, mutta yhtä hyvin pääpalat voi leikellä pienemmiksi paloiksi ja käyttää kastikelihoiksi. Hevosenliha on hyvää myös jauhettuna ja vaikkapa lasagneksi valmistettuna, mutta ehkä jauhelihaksi kuitenkin kannattaisi käyttää jotain muuta kuin fileetä. Tai ihan miten vain.

Grillattu filee tai pihvi tarvitsee hyvän kastikkeen. Jo sana ’kastike’ saa monet kauhistumaan ja kaivamaan esiin jonkun valmiskastikepurkin tai kastikejauhepussin. Pippuri-kermakastike on kuitenkin niin helppo ja nopea tehdä, että siitä selviää tumpelompikin keittiöblondi ihan omin voimin.  Tavallinen tai liekitetty pippuri-kermakastike sopii loistavasti niin pihveinä kuin grillissäkin kypsennetylle naudan- ja hevosenlihalle, ja kun siihen lisää hiukan sinappia, se toimii myös paistetun possun kanssa. Ainesten määrät täytyy sovittaa ruokailijoiden mukaan. Ohje on kahden hengen kastikkeelle.


maailman helpoin pippuri-kermakastike

0,5 tl mustapippurirouhetta (tai maun mukaan enemmän/vähemmän)
(1 rkl konjakkia)
1,5 dl kermaa tai kuumennuksen kestävää ruokakermaa
1 tl soijakastiketta
1/3 lihaliemikuutio
(1 tl sinappia)

Jos pihvit on kypsennetty paistinpannulla, älä huuhtele pannua kun nostat pihvit vetäytymään. Ripottele kuumalle paistinpannulle mustapippurirouhetta, sekoittele ja paahda sitä hetken aikaa. (Jos haluat kastikkeelle lisämakua liekittämällä, konjakki kaadetaan kuumalle pannulle tässä vaiheessa, sytytetään ja annetaan liekkien sammua itsekseen.) 
Lisää kerma ja kuumenna niin kauan kunnes kerma alkaa kiehua. 
Lisää soija sekä lihaliemikuutio pieninä muruina ja keittele kastiketta sekoitellen kunnes liemikuutio on täysin liuennut. (Jos teet kastikkeen possulle, lisää nyt myös sinappi ja sekoita hyvin.) 
Tarkista lopuksi suolan määrä ja lisää suolaa, jos on tarpeen. Pihvit voi nostaa vielä vähäksi aikaa kastikkeen joukkoon lämpiämään ennen tarjoilua. 
Se oli siinä. Ihan itse tehty, nopea, maukas, oikea pippuri-kermakastike. Todella yksinkertaista.

3 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Täällä saa vain haaveilla hevosen ja kanin lihoista. Ei kaupoista löydy.:( Heppaa saa kyllä tehtaanmyymälästä makkarana ja palvina, mutta muuten ei löydy. Minusta olisi kiva kokeilla tuollaista fileetä. Ja pippuri-kermakastike on varmasti kuin tehty hevosen lihalle.:)

Tuplaespresso kirjoitti...

Nyt vaan joku kaveri Turun tai Tampereen Stockalta hakemaan sulle hevosenfilee tai pari (vakuumipussissa). Kahdenkympin kilohinnalla saa nauttia aika pitkän pätkän hevosenfileetä siinä missä yhden pienen naudanfileepihvin...

Katja kirjoitti...

Ei tullut ollenkaan Turku mieleeni. Kiitos vinkistä. Pitää laittaa siellä asuva sisko asioille.;)